Komposti jäässä


Kirjoittelin aiemmin kompostointikokemuksistani, ja talvipakkasista huolimatta asia on yhä ajankohtainen. Tai niiden vuoksi… HSY tiedottaa että pakkanen hankaloittaa biojätteen keräystä, koska biojäte jäätyy herkästi.

Olen huomannut saman omasta kompostoristani, vaikka meillä onkin nyt lämpöeristetty malli ja tuuletusventtiili on talviasennossa, niin komposti on päässyt jäätymään. Vaikka haluaisinkin, en voi syyttää pelkästään pakkaskelejä. Talvella biojätettä ei tule niin paljon kuin kesällä. Kesällä kompostorilla tuli käytyä lähes päivittäin, nyt talvella lähinnä pari kertaa viikossa. Toisaalta kompostorin kannen on hyvä pysyä kiinni pakkasilla … Kompostia olisi myös pitänyt joulukuun alussa, ennen kylmiä ilmoja, käännellä tiuhempaan tahtiin.

Kompostin jäätymiseen vaikuttaa biojätteen kosteus, mutta uskoisin että sen osalta asia on kunnossa, koska olen kontrolloinut kosteuden määrää aika tiukasti. Olen myös aina huolehtinut siitä, että biojäte on huoneenlämpöistä kompostoriin vietäessä. Suurin ongelmahan kompostin jäätymisessä on se, että maatuminen pysähtyy ja komposti täytyy nopeammin. Ja kompostorimme on kohta täynnä. Kevätilmoja odotellessa, on vielä turhan aikaista ruveta herättelemään kompostoria.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s